Turun päivänä 18.9. klo 14–15 järjestettävän Posankka Racen pääroolissa pulikoi 4000 kylpyposankkaa. Näiden pienten mutta puhdikkaiden uimataiturien urheilusuoritusta Aurajoen rannalle saapuu selostamaan Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen!
Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen on 39-vuotias turkulainen, jonka kytkös saaristoon juontuu Kakskerrassa mamman ja vaarin mökillä vietettyihin lapsuuden kesiin asti. Siellä Kati ja mamma kalastelivat mato-ongella, ja kalaakin tuli paljon. Onkimisen lisäksi myös veneily oli osa lapsuuden kesiä.
- Perheellämme oli pieni purjevene. Mieleeni on jäänyt lapsen riemu siitä, kun Viking Linen risteilijä ajoi Ahvenanmaalle matkatessamme ihan meidän vierellä ja aallot olivat hurjia! Veneessä oli aina turvallinen olo ja iskä oli hyvä kippari, Kati muistelee.
Saaristosta Katin mieleen ovat painuneet myös sen sadunomaisuus ja kauneus. Ehkäpä juuri siksi meri onkin hänelle nykyään yksi luovuuden lähde.
- Kun muutimme mieheni kanssa Tampereelta takaisin Turkuun vuonna 2016, ostimme pienen moottoriveneen, jolla kiersimme Turun saaristoa. Silloin minulle tapahtui outo juttu: aloin tehdä biisejä merellä! Sanat ja sävelet vain tulvivat mieleeni, se oli uskomatonta. Ormskärin saaressa viimeistelin ensimmäisen kappaleeni, Dröm i Lillandet.
Posankka Racen avulla halutaan kiinnittää kaupunkilaisten huomio vesistöjen roskaantumiseen ja kerätä varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:lle, joka tekee konkreettista työtä vesistöjen roskaantumista vastaan. Kati onkin myös Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäsen.
- Tunnen surua siitä, että rakas meremme voi huonosti. Kesän levälautat olivat hurjia. Pidä Saaristo Siistinä ry tekee upeaa työtä Saaristomeren hyväksi, ja siksi lähdin mukaan juontamaan Turun päivän Posankka-kisaa. Toivon, että voisimme Turkuseurassa tehdä jatkossa yhteistyötä yhdistyksen kanssa ja olla mukana pelastamassa Saaristomerta”, tuumaa Kati.
Tee sinäkin hyvää vesistöjen puolesta ja adoptoi itsellesi kylpyposankka!