Kaikki turkulaiset haastetaan adoptoimaan vähintään yksi kylpyposankka puhtaampien vesistöjen puolesta!

Kaikki turkulaiset haastetaan adoptoimaan vähintään yksi kylpyposankka puhtaampien vesistöjen puolesta!
Kuvassa vuoden 2019 voittajaposankat.

Tulevana sunnuntaina 18.9. klo 14 Kirjastosillalta hyppää 4000 pientä kylpyposankkaa Aurajokeen puomitetulle radalle kisaamaan, kuka pääsee maaliin ensimmäisenä. Vielä on yli 2000 posankkaa adoptoimatta. Posankka Race -tapahtumalla halutaan kiinnittää kaupunkilaisten huomio lähivesistöjensä tilaan ja kerätä varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työhön.

Turun päivän perinteeksi muodostunut Posankka Race on ympäristöjärjestön Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun oman kaupunkieläimen Posankan yhteinen hyväntekeväisyystempaus. Tapahtumalla halutaan havainnollistaa jokien roolia meriroskan kuljettajana ja kaupunkilaisten vastuuta sijoittaa roskat roskiksiin sekä kerätä varoja Itämeren suojeluun. 

Osallistua voi osoitteessa posankkarace.fi adoptoimalla itselleen 10 eurolla numeroidun kylpyposankan. Lisäksi oman posankan urheilusuoristusta voi tulla seuraamaan Turun päivänä Kirjastosillan kupeeseen klo 14. Adoptioista kertyneet lahjoitukset ohjataan Pidä Saaristo Siistinä ry:n konkreettiseen työhön, jolla ehkäistään Itämeren roskaantumista ja rehevöitymistä. 

Vielä on useita pikkuposankkoja vapaana vailla omaa puhtaan vesistön ystävää, joten haastamme nyt kaikki loputkin turkulaiset, myös yritykset, mukaan adoptoimaan yhden tai useamman posankan sunnuntaihin klo 14 mennessä. Jokainen lahjoitus on vesistöillemme arvokas, kertoo PSS ry:n toiminnanjohtaja Aija Kaski

Tänä vuonna tapahtumaa juontaa turkulainen Kati Leskinen, joka toimii Turkuseuran toiminnanjohtajana. Hän on intohimoinen meri-ihminen ja PSS ry:n jäsen.

Tunnen surua siitä, että rakas meremme voi huonosti. Kesän levälautat olivat hurjia. Pidä Saaristo Siistinä ry tekee upeaa työtä Saaristomeren hyväksi, ja siksi lähdin mukaan juontamaan Turun päivän Posankka-kisaa. Tee sinäkin hyvää vesistöjen puolesta ja adoptoi itsellesi kylpyposankka!, kannustaa Lehtinen.

Tapahtuman mahdollistavat PSS ry:n lisäksi Posankka-tuotteita tuottava Kristiina’s Product Design, Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Turun kaupunki, Louhos Digital, Turku Audio, Panda Turva, Turkuseura, Molok ja DB Schenker.  

Lisätietoja: 

Anna-Leena Mitro 
varainhankintapäällikkö 
Pidä Saaristo Siistinä ry 
p. 040 189 6406 
anna-leena.mitro@pssry.fi 
posankkarace.fi 
pidasaaristosiistina.fi 

Kristiina Winter 
Kristiina’s Product Design 
p. 040 1617 619 
kristiinasproductdesign@gmail.com 
posankka.fi