Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roope-hylje onnittelee vappuna 24 vuotta täyttävää Turun virallista kaupunkieläintä Posankkaa. Tämä parivaljakko on halunnut yhdessä kiinnittää kaupunkilaisten huomion Itämeren roskaantumiseen jo vuodesta 2019 ensimmäisen Posankka Race -hyväntekeväisyystempauksen avulla. Aihe on ajankohtainen vappuviikonloppuna, ja Roope ja Posankka haastavat kaikki turkulaiset viettämään siistiä vappua ja osallistumaan hyväntekeväisyyteen.
Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) on nähnyt yli 50-vuotisen työhistoriansa aikana, miten ihmisen toiminta ja kulutusvalinnat näkyvät vesistöistä löytyvissä roskissa. Yhdistys on tehnyt konkreettisen ympäristöhuoltotyön rinnalla myös järjestelmällistä rantojen roskamonitorointia vuodesta 2012. On arvoitu, että noin 80 % merten roskasta on peräisin maalähteistä. Esimerkiksi kaupunkien läpi kulkevat joet ovat yksi merkittävä roskien kulkureitti Itämereen. Roskaantuminen vaikuttaa haitallisesti sekä ihmisiin että meriekosysteemeihin rannikon läheisyydessä ja avomerellä.
PSS ry ja Posankka yhteistyökumppaneineen haastavat kaikki kansalaiset kiinnittämään huomiota toimintatapoihinsa myös vapun juhlahumussa ja viemään roskat roskikseen aina tupakantumpeista piknikvälineisiin. Myöskään katukaivoja ei sovi käyttää roskiksina, sillä niistä on yleensä suora yhteys vesistöihin.
- Tutkimme vuosi sitten katukaivoihin päätyviä roskia suodattimien avulla. Suodattimiin päätyneistä roskista pystyi selvästi havaita ihmistoiminnan vaikutuksen esimerkiksi vapun jälkeen, jolloin kaivoihin oli päätynyt pientä muovista glitterhilettä ja tupakantumppeja, jotka lasketaan muovikategoriaan, kertoo PSS ry:n toiminnanjohtaja Aija Kaski.
Jo 24 vuotta Turun tunnettuna maamerkkinä komeillut Posankka viettää syntymäpäiväänsä vappuna.
- Posankka toivoo lahjaksi siistiä vappua ja lahjoituksia PSS ry:n työhön. Vappuviikonloppuna avataan hyväntekeväisyyssivusto posankkarace.fi, jossa ensimmäiset voivat käydä jo lahjoittamassa ja adoptoimassa erimerkiksi omalla onnennumerolla varustetun pikkuposankan syyskuun Posankka Race -tempaukseen, kertoo Posankka-tuotteista vastaava Kristiina Winter.
Posankka Race on PSS ry:n ja Posankan perinteinen hyväntekeväisyystempaus. Se järjestetään seuraavan kerran Turun päivänä 17.9. Aurajoessa, jossa 4000 pientä kylpyposankkaa kisaa puhtaiden vesistöjen puolesta.
Lahjoituksen voi tehdä adoptoimalla kylpyposankan osoitteessa posankkarace.fi 28.4. lähtien. Tänä vuonna lahjoitukset kohdennetaan PSS ry:n Siisti Biitsi -rantojensiivoustalkoo-ohjelmaan, joka täyttää 10 vuotta.
PSS ry:n ja Posankan uutena yhteistyökumppanina toimii Turun Ydinkeskustayhdistys – Turku Center. Yhteistyön tavoitteena on saada mukaan entistä enemmän paikallisia yrityksiä lahjoittamaan ja levittämään viestiä siitä, että välitämme yhdessä kotimerestämme Itämerestä.