Älä anna vapun valua Itämereen – Posankka Race tulee taas Turun päivänä

Älä anna vapun valua Itämereen – Posankka Race tulee taas Turun päivänä

Vappu on juhlan ja kevään aikaa – mutta samalla myös hetki, jolloin roskaa päätyy tavallista enemmän kaduille ja luontoon. Jokainen maahan jäänyt roska voi kulkeutua sateen ja tuulen mukana katukaivoihin, jokiin ja lopulta Itämereen asti.

Ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun kaupungin viime kesänä toteuttaman kartoituksen mukaan Aurajoesta löytyy runsaasti arjessa syntyvää roskaa, kuten muovia, paperia, tupakantumppeja ja nikotiinipusseja. Roskat eivät päädy veteen sattumalta, vaan kertovat suoraan ihmisten toiminnasta.

Joet kuljettavat roskia tehokkaasti mukanaan. Katukaivoihin päätyvät tupakantumpit, muovipakkaukset ja muut roskat kulkeutuvat usein suoraan lähivesistöihin. 

"Vappu on hetki, jolloin roskaa syntyy paljon, mutta se on myös hyvä hetki tehdä jotain konkreettista vesistöjen hyväksi. Se onnistuu esimerkiksi osoitteessa posankkarace.fi, josta pääsee jälleen adoptoimaan kylpyposankkoja omilla onnennumeroillaan odotettuun Turun päivän Posankka Race -hyväntekeväisyystapahtumaan. Tapahtuman tavoite on kiinnittää kansalaisten huomio roskien kulkureitteihin ja kerätä varoja työhön vesistöjen roskaantumista vastaan", kertoo ohjelmapäällikkö Julia Jännäri Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.

Hyväntekeväisyystempaus tekee roskan kulkureiteistä näkyvän

Paljon odotettu hyväntekeväisyystempaus Posankka Race järjestetään jälleen Turun päivänä 20.9. Tapahtumapäivänä 4 000 pientä kylpyposankkaa kilpailee Aurajoessa puhtaampien vesien puolesta. Tapahtuma kerää varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työhön lähivesistöjen ja Itämeren roskaantumista vastaan.  

"Posankka Race on hauska ja mukaansatempaava tapahtuma, mutta sen taustalla on vakava viesti vesistöjen roskaantumisesta. Jokainen adoptoitu pikkuposankka edustaa yhtä tärkeää panosta puhtaampien lähivesistöjen puolesta. Yhdessä voimme vähentää roskaa siellä, missä se syntyy", kertoo Jännäri.

Posankka Race tarjoaa konkreettisen tavan niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekin osallistua lähivesistöjen ja Itämeren suojeluun. Adoptoimalla oman pikkuposankan tai vaikka kokonaisen posankkaparven tuet työtä, jolla ehkäistään roskaantumista, siivotaan rantoja, tehdään ympäristökasvatustyötä ja pidetään Itämeri elinvoimaisena.

Posankka Racen järjestävät yhteystyössä Pidä Saaristo Siistinä ry ja Posankka-tuotesarjasta vastaava Playsophia Oy. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Turun kaupunki, Turun Ydinkeskustayhdistys – Turku Center ja Hansakortteli.  

Lisätietoja

Julia Jännäri
ohjelmapäällikkö
Pidä Saaristo Siistinä ry
julia.jannari@pssry.fi
p. 040 455 7251 tai (02) 274 5500